flower

Professori Heikki Lyytiselle Philips Nordic Prize -palkinto - 01.01.2005

Professori Heikki Lyytiselle Philips Nordic Prize -palkinto lasten lukihäiriöiden parantamiseksi tehdystä työstä

Jyväskylän yliopiston kehitysneuropsykologian professori Heikki Lyytinen on saanut vuoden 2005 Philips Nordic Prize -palkinnon. 50 000 euron arvoisen palkinnon luovutti Lastenlinnan sairaalassa pidetyssä tilaisuudessa pohjoismaisesta yhteistyöstä vastaava ministeri ja ympäristöministeri Jan-Erik Enestam.

Palkinto myönnettiin lasten oppimisvaikeuksiin liittyvästä tutkimuksesta. Palkintolautakunta kiitti erityisesti professori Lyytisen ja hänen johtamansa tutkimusryhmän toteuttamaa laajaa geneettisten lukihäiriöiden seurantatutkimusta.

- Olen äärimmäisen otettu palkinnosta. Haluan kuitenkin korostaa, että senioritieteilijänä olen ennen kaikkea nuorten, innokkaiden tutkijoiden työn mahdollistaja. Muutaman kymmenen tutkijan ryhmämme Jyväskylän yliopistossa ja Niilo Mäki -instituutissa on tehnyt hyvää työtä ja palkinto kuuluu yhtä lailla kaikille ryhmän jäsenille, Lyytinen sanoo.

- Tutkimuksemme tavoitteena on ollut paitsi tunnistaa lukihäiriöiden riski, myös vähentää riskiä mahdollisimman varhain. Varmin keino lukiongelman voittamiseen on taitoa luova ja vahvistava oppiminen. Siihen lapsen on saatava riittävästi aikaa.

Palkintosumma on tarkoitettu tutkimuksen jatkokehitykseen ja syventämiseen. Lyytisen mukaan oppimisvaikeuksien tutkiminen on murrosvaiheessa.

- Tutkimuskentällämme on nyt päästy tilanteeseen, jossa ei enää pelkästään kerätä tietoa, vaan voimme aidosti hyödyntää kerättyä informaatiota lasten oppimisvaikeuksien parantamiseksi. Tämän työn jatkamisessa palkintoapuraha on arvokas tuki, Lyytinen sanoo.

Palkinto jaettiin kolmannen kerran

Philips perusti pohjoismaisen Philips Nordic Prize -tutkimuspalkinnon vuonna 2003 Ruotsin Karoliinisen Instituutin tieteellisellä tuella edistääkseen lasten neurologisiin toimintahäiriöihin liittyvän tiedon lisäämistä. Palkinnolla pyritään lisäämään tietämystä toimintahäiriöiden syntymisestä ja siitä, kuinka niistä kärsivien lasten elämänlaatua voidaan parantaa.

- Neurologiset ja neuropsykiatriset toimintahäiriöt ovat vakava yhteiskunnallinen ongelma, jolle ei ole annettu riittävästi huomiota. Esimerkiksi dysleksia, autismi ja ADHD vaikeuttavat lasten koulunkäyntiä ja oppimista informaatiokeskeisessä yhteiskunnassa. Jakamamme palkinnon tarkoitus on korostaa lasten neurologisten häiriöiden parantamiseen ja ennaltaehkäisyyn tähtäävän tutkimuksen merkitystä, Philips Nordicin toimitusjohtaja Åke Strömberg sanoo.

Philips Nordic Prize -palkinnon aikaisemmat saajat ovat tekniikan tohtori Riitta Salmelin (2003) ja psykiatri Christopher Gillberg (2004).


Lisätietoa palkinnosta:
Kari Kaipainen, toimitusjohtaja Oy Philips Ab, puh. 0400 465 188

Professori Heikki Lyytinen, puh. (014) 260 2863, heikki.lyytinen(at)psyka.jyu.fi

Teksti: