flower

LukiMat-verkkopalvelu auttaa pienten koululaisten oppimisvaikeuksissa - 15.09.2007

Lukemisen ja matematiikan oppimisen vaikeuksissa auttava LukiMat-verkkopalvelu on avattu. Oppimisen tutkijoiden kehittämä palvelu on suunnattu esi- ja alkuopetusikäisille lapsille. Alkuvaiheessa verkkopalvelussa on tarjolla lukivaikeuksia ehkäisevän Ekapelin uusi versio sekä Numerorata-peli matemaattisten valmiuksien harjoitteluun. Verkkopalvelun ovat toteuttaneet Niilo Mäki -instituutti ja Jyväskylän yliopisto opetusministeriön tuella. 

LukiMat on suunnattu sekä lapsille että heitä tukeville aikuisille eli opettajille ja vanhemmille. Lapset voivat harjoittaa taitojaan pelinomaisissa oppimisympäristöissä. LukiMatiin sisältyvä tietopalvelu selittää oppimisvaikeuksien taustaa. Palvelu auttaa opettajia ja vanhempia lasten oppimisvaikeuksien tunnistamisessa ja ehkäisemisessä. Palvelu täydentyy asteittain seuraavien vuosien aikana.

Suomalaislasten merkittävimmät oppimisvaikeudet liittyvät lukemiseen ja laskemiseen. Oppimisvaikeudet vaikuttavat laajasti lapsen koulusuoriutumiseen ja motivaatioon. Kun riski tunnistetaan ajoissa, voidaan ongelmia pyrkiä lievittämään ennaltaehkäisevällä, leikinomaisella harjoittelulla. Varhainen puuttuminen lukemisen ja matematiikan perustaidoissa ilmeneviin ongelmiin pienentää koulutusuran karikoitumisen riskejä.

LukiMat-palvelu on toistaiseksi täysin suomenkielinen. Ruotsinkielisiä sisältöjä laaditaan myöhemmin suomenkielisestä palvelusta saatavan palautteen pohjalta.

LukiMat-verkkopalvelua rakennetaan tutkimustietoon perustuvaksi. Niilo Mäki -instituutin ja Jyväskylän yliopiston muodostama tutkijayhteisö on Suomen suurin oppimisvaikeuksien monitieteinen ja kansainvälinen tutkimusyksikkö.

 

Lisätietoja:

- professori Heikki Lyytinen (Jyväskylän yliopisto), puh. 050 552 4892

- koordinaattori Juha-Matti Latvala (Niilo Mäki Instituutti), puh. 050 441 4043

- koordinaattori Pirjo Aunio (Niilo Mäki Instituutti), puh. 050 434 3408

- kehittämispäällikkö Kristiina Laitinen (opetusministeriö), puh. (09) 160 77325

- johtaja Eeva-Riitta Pirhonen (opetusministeriö), puh. (09) 160 77268

 

http://www.lukimat.fi

Teksti: